MITEN SUVAITSEVAÍSUUS JA SUVAITSEMATTOMUUS OVAT NÄKYNEET EUROOPPALAISTE¨N TAVASSA SUHTAUTUA MUIHIN?
Etnosenterisen suhtautumistavan rinnalla on esiintynyt jo varhain suvaitsevaisia käsityksiä
muista kulttuureista. Jo Aleksanterin Suuren valloistusten seurauksena syntyneessä helle-
nistisessä kultuurissa korostui kulttuurien välinen suvaitsevaisuus. Etnisen tai uskonnollisen
aseman sijaan hellenistisessä kulttuurissa pidettiin tärkeänä yksilöllisyyttä.
Roomalaisetkin suhtautuivat eri kulttuureihin suvaitsevaisesti ja käytönnöllisesti.
Nykyään euroopassa on otettu käyttöön ihmisoikeudet eli oikeudet vapauteen, elämään ja
omaisuuteen ovat yleismaailmallisia.
Toisaalta eurooppalaisten tavalla suhtautua muihin kulttuureihin on juurensa antiikin ja keskiajan käsityksissä. Antiikin kreikkalaiset pitivät itseään sivistyneinä ja muita barbaareina. Eurooppalaisia valloituksia on aina leimannut ylemmyydentunteesta lähtevä muiden kansojen alistaminen ja orjuuttaminen sekä taloudellinen hyödyntäminen. Esimerkiksi valkoisen miehen taakalla oli tehtävänä sivistää pakanakansoja ja käännyttää ne kristinuskoon. Eurooppalaisten tavalla suhtautua muihin kulttuureihin on juurensa antiikin ja keskiajan käsityksissä. Antiikin kreikkalaiset pitivät itseään sivistyneinä ja muita barbaareina.
Tänä päivänä Euroopassa eletään eri kansalaisina vierekkäin yhdessä, toisaalla suvaitsevaisimmin, kun taas toisaalla heikommin. Kuitenkin koko ajan ollaan menossa parempaan suuntaan, sen kertovat esimerkiksi pakolaisten koko ajan parantuva asema eripuolella maailmaa.
MILLÄ TAVALLA EUROOPPALAISTEN SUHTAUTUSMISTAPA MUIHIN KULTTUUREIHIN ON VAIKUTTANU¨T HISTORIANTUTKIMUKSEEN?
Eurooppalaisten ylempiarvoinen suhtautumistapa muita kulttuureja kohtaan on näkynyt myön historiankirjoituksessa. Eurooppalaisten mielestä esimerkiksi afrikkalaisilla ei ollut omaa historiaa, sillä heidän ei uskottu pystyvän luomaan omaa kulttuuria. Tutkimista vaikeuttaa siis se, että historian aikana vahvimmat valtiot ovat valloittaneet heikompia, tuoneet omaa kulttuuria valloitetuille alueille ja tuhonneet valloitettujen alueiden omia kulttuureja.
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Omia tavoitteitani HI6 kurssille
Mielestäni historian kursseista juuri tämä HI6 Kulttuurien kohtaaminen vaikuttaa kaikista mielenkiintoisammalta, sillä minua kiinnostaa paljon erilaiset kulttuurit Euroopan ulkopuolella. Etenkin aiheet Islamin maailma sekä Intialainen kulttuuri kiinnostavat erityisen paljon. Uskon myös, että kurssin jälkeen minulla on avarampi näkökulma maailmaa kohtaan, joka tällä hetkellä on aika suppea.
Omat tavoitteeni kurssilla on pyrkiä tekemään läksyt sekä LUKEA kappaleet kotona aina tuntien jälkeen, jottei koeviikolle jää niin suurta työtä. Pyrin myös tekemään blogin hyvin, vaikken sellaista koskaan aiemmin olekaan kirjoittanut. Aion kirjoittaa historian ensi syksynä 2014, joten pyrin saamaan tästä kurssista paljon irti sekä hyvän arvosanan.Pyrin myös siihen, että kurssin jälkeen osaan analysoida paremmin kulttuurin vaikutusta esimerkiksi uskonnossa ja taiteessa. Tiivistettynä siis odotan kurssia ihan mielenkiinnolla.
-Salla
Omat tavoitteeni kurssilla on pyrkiä tekemään läksyt sekä LUKEA kappaleet kotona aina tuntien jälkeen, jottei koeviikolle jää niin suurta työtä. Pyrin myös tekemään blogin hyvin, vaikken sellaista koskaan aiemmin olekaan kirjoittanut. Aion kirjoittaa historian ensi syksynä 2014, joten pyrin saamaan tästä kurssista paljon irti sekä hyvän arvosanan.Pyrin myös siihen, että kurssin jälkeen osaan analysoida paremmin kulttuurin vaikutusta esimerkiksi uskonnossa ja taiteessa. Tiivistettynä siis odotan kurssia ihan mielenkiinnolla.
-Salla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)