Uuden-Seelannin maorit

Polynesialaisia maoreja saapui Uuteen Seelantiin 800-1300-luvuilla. He saapuivat kaksirunkoisilla veneillä, ja harjoittivat keräilyä, kalastusta, metsästystä ja puutarhaviljelyä. Maoreille maa oli pyhä ja edusti yhteyttä esi-isiin. Aikakäsitys oli syklinen eli jaksollinen aikakäsitys ja animistinen eli luonnonuskontoon perustuva maailmankuva. Maoreille on tärkeää heimo ja sukulaissuhteet.


Ihonsa maorit koristelivat tatuoinneilla, joita he hakkasivat veitsellä puunuijan avulla ihoon. Naiset ottivat yleisimmin tatuointeja huuliin ja leukaan, miehet taas pakaroihin ja kasvoihin. Tatuoinnit olivat osa aikuistumiseen liittyvää siirtymärittiä ja kuvasivat yksilön asemaa yhteisössä. Alimpaan sosiaaliseen ryhmään kuuluivat tatuoidottomat. http://www.hs.fi/sunnuntai/a1388205418800




Brittien rantautuessa Uuteen Seelantiin sai kristinusko myös kannatusta maorien keskuudessa, se ei kuitenkaan korvannut perinteistä uskontoa. 1800-luvulla britit sopivat maorien kanssa sopimuksen, jonka mukaan maorit olivat brittien alamaisuudessa, mutta saivat omistusoikeuden maihins, metsiinsä ja kalastusalueisiinsa. Britit eivät kuitenkaan pitäneet sopimuksesta kiinni, mikä johti kiistoihin. Yhä tänä päivänä maanomistus ja korvausvaatimukset ovat tärkeimpiä maorien poliittisia kysymyksiä Uudessa Seelannissa.

Kun britit saapuivat, maoreja oli noin 250 000, heimosodat ja tarttuvat taudit verottivat kuitenkin maoreja, ja tultaessa 1900-luvulle heitä oli jäljellä enään 40 000. Maorit ovat kärsineet monista ongelmista. Esimerkiksi alkoholismi, työttömyys ja rikollisuus ovat olleet maorien ongelmana, myös poliisin ja oikeuslaitoksen rasistinen toiminta ovat olleet ongelmana. Tänä päivänä maoreja on noin 500 000, ja he taistelevat kulttuurin säilymisensä puolesta.

Lähteet: uutinen ja oppikirja (linkki 6)

Afroamerikkalaiset

Ensimmäiset afrikkalaiset orjat tulivat siirtokuntiin 1600-luvun alkupuolella, ja määrä kasvoi tupakan ja puuvillan viljelyn myötä 1700-1800- luvulla. Orjilla oli paljon kieltoja, he eivät esimerkiksi saaneet mennä naimisiin toisen orjan kanssa, heillä ei ollut omaisuuden omistusoikeutta tai mahdollisuutta todistaa oikeudessa. Orjat harjoittivat kuitenkin vastarintaa esimerkiksi menemällä kielloista huolimatta naimisiin. Plantaaseilla orjat säilyttivät myös afrikkalaisia perinteitä esimerkiksi musiikilla, perimätiedolla ja tanssilla oli suuri merkitys. Orjat kuitenkin omaksuivat englannin kielen ja amerikkalaiset tavat, näin syntyi afroamerikkalainen kulttuuri, jossa afrikkalaiset kulttuurivaikutteet yhdityivät amerikkalaiseen kulttuuriin.



1950-luvulla afroamerikkalaiset järjestyivät vahtimaan kansalaisokeuksia Martti Luther Kingin johdolla. King pyrki ilman väkivaltaa hankkimaan afroamerikkalisille samat oikeudet kuin valtaväestöllä oli. Vuonna 1964rotuerottelu kiellettiin kokonaa, kuitenkin rasismi näkyi edelleen selvästi esimerkiksi poliisi antoi afroamerikkalaisille kovempia rangaistuksia mitä valtaväestölle. Afroamerikkalaisia oli myös työttöminä paljon enemmän, mitä muita. Afroamerikkalaisten asemaa on parantanut kuitenkin heidän osallistumisensa amerikkalaisten rinnalla maailmansotiin sekä Korean ja Vietnamin sotaan. 1960-luvulta lähtien afroamerikkalaisia on myös päässyt tv-sarjoihin ja elokuviin hälventämään ennakkoluuloja, lisäksi 2000-luvulle tultaessa menestymiset urheilussa ovat muuttaneet asenteita parempaan suuntaan, esimerkiksi afroamerikkalainen Barac Obama valittiin vuonna 2009 Yhdysvaltojen presidentiksi.

Muita kuuluisia afroamerikkalaisia ovat mm. edesmennyt Whitney Houston, Oprah Winfrey, Rosa Parks.
Afroamerikkalaisten jakautuminen:

Lähteet: oppikirja (linkki6) ja wikipedia

Latinalaisen Amerikan itsenäistyminen

Latinalaisen Amerikan itsenäisyyssodat käytiin Etelä-Amerikan espanjalaisten siirtokuntien ja Espanjan välillä, sekä jossakin määrin Ranskan siirtokuntien ja Ranskan välillä.



Ranskan siirtomaa Haiti oli ensimmäinen siirtomaa, joka itsenäistyi. Haiti itsenäistyi vuonna 1804, ja tämän itsenäistyminen johti ainoaan mustan orjaväestön itse hallitsemaan valtioon. Aluksi Haiti oli liittänyt itseensä myös koko Hispaniolan saaren, mutta vuonna 1844 siitä itsenäistyi Dominikaaninen tasavalta.



Espanja oli kärsinyt paljon Napoleonin sodista, jonka takia Espanjalla ei ollut mahdollista pitää siirtokuntiaan hallussa. Espanjan siirtomaissa itsenäisyystaistelut käytiin kreoliitin johdolla, ja yksi merkittävä itsenäistymistaistelujen johtaja oli Simon Bolivar, joka haaveili Etelä-Amerikan Yhdysvalloista, hänen haaveet eivät kuitenkaan toteutuneet.


Vuonna 1817 kapina räjähti, ja tällöin laajalla alueella ei ollut espanjalaisia sotilaita kuin 10 000, ja hekin olivat sijoitettuna suurimmaksi osaksi satamien varuskuntiin. Espanja ei pystynyt lähettämään paljoakaan apua Etelä-Amerikkaan, ja siitäkin vähästä avusta noin kaksi kolmasosaa sairastui trooppisiin tauteihin. Espanjassa puhkesi kansannousu vuonna 1823, joka lähti alkuunsa sotilaista jotka kieltäytyivät lähtemästä siirtokuntiin. Koska sotilaat eivät suostuneet siirtokuntiin lähteä, Espanjan kruunun etujen puolustaminen jäi lojalisteille. Lojalisteilla oli hyviä komentajia, mutta kapinan kukistaminen oli paikallinen heidän mielestään, tämän lisäksi lojalistien piirissä katkeruus kasvoi nopeaan vauhtiin, jos heidät marssitettiin pois kotiseuduiltaan. Aloite siis oli kapinallisilla.



Simon Bolivar teki koko Etelä-Amerikkan kattavan strategian, johon Espanja pystyi toimimaan vain puolustuksellisesti ja reagoimaan vain kapinallisten aloitteisiin. Kapinalliset menestyivät, sillä heidän puolellaan taisteli 5000 englantilaista palkkasoturia, jotka toivat Simon Bolivarin armeijaan taitoa.



1810-1840 syntyivä suurin osa Latinalaisen Amerikan tasavalloista. Itsenäisyyssodat päättyivät Kuuban itsenäistymiseen 1898, Espanjan ja Yhdysvaltojen sodan seurauksena.

kuva oppikirjasta (linkki 6)

Lähteet: oppikirja (linkki 6) ja wikipedia

Yhden lapsen politiikka ja Xinranin Kiinan kadotetut tyttäret

IYhden lapsen politiikka on Kiinan kansantasavallan nykyinen syntyvyyden säännöstelypolitiikka, minkä tarjoitus on hillitä väestön kasvua. Käytäntö otettiin käyttöön vuonna 1979, sillä muut väestöpolitiikan säännöstelykeinot toimivat liian hitaasti. Syy tähän äärinmäiseen käytäntöön oli väestönkasvu yli 400:lla miljoonalla alle 30- vuodessa.



Politiikan perusajatuksena, oli että pariskunnille saisi syntyä kaupunkilaisiin perheisiin vain yksi lapsi. Maaseudulle lakia höllennettiin, niin että pariskunnilla pystyi olemaan kaksi lasta, kuitenkin ensimmäisen ja toisen lapsen ikävälin piti olla 3-4 vuotta. Vähemmistökansalaiset saivat hankkia kaksi lasta kaupunkiin, ja maaseudulla kaksi tai enintään neljä lasta.

1990-luvulla vielä tehtiin muutos lakiin, siten että pariskunnat saisivat hankkia kaksi lasta, mikäli he molemmat olivat ainoita lapsia. Naimattomat naiset eivät edelleenkään voineet kuitenkaan hankkia lapsia. Marraskuussa 2013 lakia muutettiin vielä siten, että pariskunnat, joista toinen on ainoa lapsi, saivat hankkia kaksi lasta.



Rangaistukset perheille, jotka eivät noudata kommunistipuolueen syntyvyyssäännöstelyä ovat kovia. Lapset eivät ole oikeutettuja yhteiskunnan ylläpitämään koulunkäyntiin ja lastentarhoihin. Aikuisiällä he eivät saa töitä tai sosiaaliapua. Ylimääräiset lapset rekistöröidään "sosiaalisella ylläpitomaksulla", kaupungissa summa on 150 000 yuania (15000 euroa) ja maaseudulla matalimmillaan 7000 yania. Ainoa ongelma on, että lakia ei valvota ja käytäntö on jätetty paikallisviranomisten hoidettavaksi, niinpä käytäntö vaihtelee eri puolilla maata suuresti. Pahimmillaan käytäntö on pakottanut tekemään sterilisaatioita ja abortteja.
 

Kiinan kansantasavallan syntyvyydensäännöstelypolitiikka, on johtanut siihen, että poikalapset eivät löydä aikuisiällä puolisoa, sillä tyttölapset ovat eliminoitu jo vauvoina pois.

Kiinalaisen radiotoimittaja/kirjailijan Xinranin kirja Kiinan kadotetut tyttäret kertoo kymmenen eri äidin tarinan, kuinka he joutuivat luopumaan tyttövauvoistaan. Hylkäämisiä tehtiin pakahduttamalla juuri syntynyt vauva, jättämällä tienposkeen tai jättämällä lastenkotiin, joihin hylätyillä vauvoilla, oli mahdollisuus päästä adoptoitaviksi kuitenkin ulkomaille.



Xinran halusi kirjoittaa kirjan kaikille niille tyttärille, jotka ovat kadonneet ulkomaille tai selvinneet hengissä Kiinassa, jotka ehkä miettivät syitä heidän hylkäämisiinsä. Kirja kertoo kaikille näille hylätyille tyttärille sekä muulle maailmalle, että kiinalainen äiti ei ole tunteeton nainen, vaan olosuhteiden pakosta joutuneet tekemään kamalia ratkaisuja, hylätä omia lapsiaan. Esimerkiksi kirjan yhdessä luvussa kerrotaan, miten maalla asuvien viljan saanti määrä lasketaan perheen väkiluvun mukaan, eikä tyttölasta lasketa ihmiseksi.



Kiinassa on tapana pitää syvimmät tunteet itsellään, ja kirja onkin antanut täten puheenvuoron hiljaa kärsinneille äiteille, jotka ajattelevat kyllä hylättyjä lapsiaan, vaikkeivat niistä puhukkaan. Tämän todistavat esimerkiksi Kiinan suuret naisten itsemurhaluvut. 

Lähteet: Wikipedia ja Kiinan kadotetut tyttäret- kirja.

Japanin uskonnot

Japanilaiselle uskonnollisuudelle on tyypillistä, että japanilaiset kuuluvat sekä buddhalaisuuteen, että shintolaisuuteen, jolloin puolet elämän seremonioista menee buddhalaisittain ja puolet shintolaisittain. Yhteisölliset seremoniat kuten häät ja lapsen syntymä pidetään usein shintopyhäkössä, ja hengelliset seremoniat kuten hautajaiset, pitää buddhalainen pappi. Uskonnot elävät sovussa rinnakkain, ja siitä hyvä esimerkki on se, että joissakin shintopyhäkköjen sisällä on buddhalainen temppeli. Japanilaiset käyvät siis ilman ristiriitaa sekä shintolaisissa, että buddhalaisissa temppeleissä, eivätkä ole ihan täysin tietoisia mitä Jumalaa rukoilevat. Myös kunfutselainen filosofia on tärkeää, muttei sitä mielletä uskonnoksi. Kouluissa ei järjestetä uskonnon opetusta.

SHINTOLAISUUS
On japanin kansallisuskonto, joka on muotoutunut Japanissa tuhansien vuosien aikana, eikä sitä ole kukaan perustanut. Keskeinen käsite on kami eli Jumala, ja shintolaisuuden mukaan kameja on luonnossa, luontoilmiöissä ja shintopyhäköissä. Tärkeät esi-isät ja sotapäälliköt ovat myös kameja.
Shintolaisuuden keskeinen käsite on käsite puhtaasta ja epäpuhtaasta, eikä kamien pyhyyteen voi astua epäpuhtaana. Ennen temppeliin menoa puhdistaudutaan pesemällä suu ja kädet, näin ihminen on puhdistautunut, sekä ulkoisesti, että sisäisesti. Shintolaisuudessa ei ole moraalikäsitettä, eikä täten syntiä ole olemassa.
Japanissa on tavallista esitellä uusi perheenjäsen kameille vauvan ollessa kuukauden ikäinen (mitä enemmän lapsi parkuu, sitä varmemmin kamit sen huomaavat). Tärkeimmät shintoseremoniat lapsille noudattaa kaavaa 7-5-3, eli lapsi puetaan perinteiseen pukuun ja viedään pyhäkköön kolmen, viiden ja seitsemän vuoden ikäisenä.
Kodeissa on pyhäköistä ostettuja amuletteja, joita ovat puiset kapeat levyt kirjoituksineen. Amuletit tuovat siunauksen koteihin. 

peseytymispaikka ennen pyhäkköön menoa.

BUDDHALAISUUS
on toinen Japanin pääuskonnoista, ja elää rinnakkain shintolaisuuden kanssa. Uskonto on jakautunut Japanissa kolmeen osaan:
Mahayanabuddhalaisuus tuli Japaniin 500jkr. Tämä antaa uskonnollisen tunteen ja moraalin, ja tämän mukaan hautajaiset järjestetään. Amidabuddhalaisuudessa eli puhtaan maan uskonnossa uskotaan, että “lännessä’ vuorten takana on puhdas maa, jonne Amida hahmo johdattaa kaikki, jotka häneen turvautuu. Zen-buddhalaisuus on Kiinasta Japaniin tullut 1100-luvulla, heillä ei ole mitään palvonnan kohteita. He uskovat, että totuus löytyy jokaisen sisimmästä, ja se pitää itse löytää. Zen-buddhalaisuus on vaikuttanut myös paljon Japanin kulttuuriin, tämän ajattelu tavan mukaan arjen askareet ovat tärkeitä, ja niiden suorittamiseen tulisi keskittyä. Zen on antanut vaikutteita myös tussipiirroksiin, miekkailuun, jousiammuntaan, teeseremoniaan ja kukkien asetteluun, joita Japanissa pidetään niin tärkeinä, että ne ovat oppiaineita kouluissakin. 

Maailman suurin puurakennus, Naran todaiji-temppeli.  

Lähteet: Oppkirja (linkki 6), www02.oph.fi, wikipedia, lukio.palkane.fi