perjantai 3. tammikuuta 2014

Itä-Afrikan suahili-kulttuuri

Itä-Afrikkaan syntyneillä kauppakaupungeilla oli yhteyksiä Aasiaan jo 400-luvulta lähtien. Rannikkokaupunkeihin saapui monien muiden lisäksi myös arabialasia kauppatuotteita sekä kulttuurivaikutteita. 800-luvulle tultaessa afrikkalaisen ja arabialaisen kulttuurin kohtaamisen seurauksena kauppakaupungeissa syntyi suahili-kulttuuri. He olivat Itä-Afrikan rannikkoseudun kauppiaita, jotka kävivät kauppaa sisämaan kuningaskuntien kanssa.


Nykyään swahileja asuu pääosin Kenian ja Tansania rannikolla ja heitä on arvioiltaan noin 200 000-400 000.

Swahilit eivät ole eristäytyneet mitenkään vaan elävät normaalisti muiden seassa. Heitä pidetään usein kaupunkilaisina, mutta se ei nykyään enää pidä paikkaansa niin vahvasti mitä ennen. Swahilit eivät enään hallitse Itä-Afrikan kauppaa ja heitä asuu myös pienissä maaseutukylissä.

Heidän kielessään on paljon vaikutteita arabiasta, mutta myös muista kielistä kuten englannista ja portugalista. Swahilia puhuu myös muut kuin swahilit ja swahilin kielen puhujia onkin noin 30 000 000. Myös swahilien pukeutumistyylissä on paljon vaikutteita arabiasta ja esimerkiksi naiset peittävät kasvonsa huntuihin. Arvostettuimpina he pitävät niitä swahileja, joilla suku jäljittää vanhimpiin arabisiirtolaisiin.



Lähteet: Linkki 6 (oppikirja) sekä wikipedia
kuva

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti